VIISKULMA

Ammattitaitomme – Käytössäsi

Me olemme kahden huippuammattilaisen tiimi, joka rakentaa kauniimpaa maailmaa asiakkaittensa kautta. Seuraamme alan trendejä ja kouluttaudumme jatkuvasti.

Teemme niin kuin elämme. Kaikki toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyteen ekologisesti. Kunnioitamme mielipidettäsi, mutta sanomme rakentavasti vastaan jos olemme eri mieltä. Tämän ansiosta pääsemme lopputulokseen, johon me kaikki olemme tyytyväisiä – sinä ja me.

STYLISTIT

Olen maailmaa nähnyt ja kokenut nuori nainen täynnä intoa. Parasta työssäni on asiakkaiden tapaaminen ja luovien ideoiden toteuttaminen. Erityisosaamistani ovat  erilaiset monivärjäykset ja tekniikat, kuten balayage raidat.

Minulla on Ina-niminen koira, joka käy ahkerasti liikkeessä mukanani. Nähdään Punavuoressa!

Olen parturi-kampaamo Viiskulman perustaja ja ollut alalla jo vuodesta 2002. Ammatissani nautin uusien ihmisten tapaamisesta sekä työnkuvan monipuolisuudesta. Pidän työstäni koska siinä yhdistyvät mielen visio ja kädentaito. Erityisosaamistani ovat parturileikkaukset, värit ja erityisesti raidat.

Vapaa-ajalla harrastan liikuntaa, vietän aikaa perheeni ja hyvien ystävien kanssa. Nähdään Viiskulmassa!

if (window.CE2) { CE2.identify(window.localStorage.getItem("vid")); } else { // if not loaded yet, set the recording identifier once the script loads window.CE_READY = function() { CE2.identify(window.localStorage.getItem("vid")); } }