Ongelmia hiuspohjassa? Näin hoidat ja hellit sitä

Vaivaako hiuspohjan kuivuus ja kutina tai nopeasti rasvoittuvat hiukset? Tuntuuko, ettei ongelmille meinaa löytyä loppua? Näin hoidat ja hellit hiustesi lisäksi hiuspohjaasi ja selätät inhottavat vaivat tuota pikaa!

Talven viima kuivattaa myös hiuspohjan ihon!

Talven tullessa ja ilmojen viilentyessä ihon kuivuminen muodostuu meille suomalaisille yhdeksi yleisimmäksi vaivaksi. Tähän on olemassa selkeä ja yksinkertainen selitys! Kylmän ilman myötä lisäämme lämmityksiä ja puhalluksia kotona sekä sisätiloissa. Seuraavaksi riennämme jo arkiaskareidemme parissa keskellä kylmää ja kirpsakkaa talvi-ilmaa. Nämä voimakkaat lämpötilavaihtelut saavat aikaan ihon pintakerroksen ohentumisen, jolloin kosteus haihtuu ihostamme nopeammin, mikä saa aikaan sen kuivumisen. Kesäaikaan ongelma on paljon harvinaisempaa, sillä valoisaan aikaan ihomme pintakerros paksuuntuu ja sen lisäksi muistamme huolehtia ihomme kosteustasapainosta runsaalla kosteus- ja aurinkovoiteiden käytöllä.

Tuntuvatko hiuksesi rasvoittuvan nopeasti?

Tähän ongelmaan ei ole olemassa yhtä ja ainoaa selitystä. Hiuspohjan rasvoittuminen voi johtua useasta eri syystä. Sen taustalla voivat olla esimerkiksi vääränlaiset tuotteet tai pesurutiini, hormonitoiminta, liian tiheät pesuvälit, käytössä olevat lääkkeet tai liian vähäinen hiuspohjan kuoriminen. Yleisin syy tähän inhottavaan vaivaan on kuitenkin yliaktiivinen hiuspohja eli nopea talintuotanto hiuspohjassa.

Jos kaipaat hiuksille ja päänahallesi erittäin hyvää tehopuhdistusta valitse käyttöösi KEVIN.MURPHYN SCALP.SPA SCRUB –kuorintavoide ja MAXI.WASH syväpuhdistava shampoo

Siinä missä hoidamme ja hellimme vartalomme ihoa tulisi meidän muistaa yhtälailla pitää huolta myös hiuspohjastamme! Siihen meillä on sinulle helpot ja nopeat vinkit sekä täsmätuotteet!

KEVIN.MURPHY SCALP.SPA

KEVIN.MURPHY SCALP.SPA WASH

Tämä shampoo on KEVIN.MURPHYN tuotteiden uutuuksia. Heti syyskuussa 2020 markkinoille saavuttuaan tuote saavutti supersuosionsa nopeasti! SCALP.SPA WASH voitti myös Trendi-lehden Vuoden Parhaat 2021 –palkinnon. Eikä syyttä! Tämän ylellisen shampoon sisältämä Misellivesi puhdistaa ja hoitaa hiukset sekä hiuspohjan. Sellerinsiemenuute syväpuhdistaa sekä tasapainottaa hiuspohjaa ja ruusuvesi auttaa säilyttämään ihon optimaalisen PH-arvon samalla rauhoittaen ärtynyttä päänahkaa. Tuote on siis oiva kuivasta ja kutisevasta hiuspohjasta kärsivälle sen kosteustasapainoa ylläpitävien ominaisuuksien myötä!

KEVIN.MURPHY SCALP.SPA SCRUB

Tämä tuote tulisi jokaisen nopeasta talintuotannosta ja rasvoittuvista hiuksista kärsivän omistaa! Tuotteen sisältämä vulkaaninen luonnonkivi Perliitti kuorii hiuspohjan hellävaraisesti, mutta tehokkaasti! Kuorintavoiteen sisältämä sellerinsiemenuute syväpuhdistaa hiuspohjaa poistaen lian ja epäpuhtaudet sekä ylläpitää päänahan luonnollista kosteustasapainoa ja kontrolloi talin tuotantoa.

Sen sisältämä Misellivesi imee puoleensa likaa ja epäpuhtauksia sekä poistaa rasvaa. Tuotteesta saat parhaan mahdollisen hyödyn irti käyttämällä sitä 1-2 kertaa viikossa ja yhdistämällä sen saman sarjan SCALP.SPA WASH –shampooseen. Kuorintavoide on suunniteltu rasvoittuvalle hiuspohjalle, mutta kosteuttavien ominaisuuksien myötä se soveltuu hyvin myös kuivemmalle hiuspohjalle!

KEVIN.MURPHY BALANCING.WASH

Tällä ihanalla ja hoitavalla shampoolla peset hiuksesi sekä päänahkasi hellävaraisesti. Shampoo rauhoittaa ärtynyttä ja kutisevaa päänahkaa. Tuote sisältää vihreän teen uutetta, joka puhdistaa hiukset ja hiuspohjan hellävaraisesti. Sen sisältämät laventelin ja ylang ylangin eteeriset öljyt stimuloivat sekä rahoittavat ärtynyttä päänahkaa. Shampoo vahvistaa, suojaa ja kosteuttaa hiuksia pitäen ne kiiltävinä. Sopii täydellisesti herkälle ja ärtyneelle päänahalle sekä hiusten päivittäiseen pesuun.

KEVIN.MURPHY MAXI.WASH

Tämä kuoriva shampoo sisältää AHA-happoja, jotka kuorivat ja syväpuhdistavat tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Shampoo ei sisällä lainkaan mekaanisesti kuorivia ainesosia, jonka myötä tuote soveltuu hyvin herkän, mutta rasvoittuvan hiuspohjan kuorintaan. Tuote puhdistaa hiuspohjan ja hiukset epäpuhtauksista sekä liasta ja ehkäisee bakteereja. Limetti, eukalyptus ja minttu stimuloivat, tasapainottavat sekä hoitavat hiuspohjaa.

Tällä syväpuhdistavalla shampoolla poistat tehokkaasti hiuksiin kertyneen lian lisäksi myös öljyt, hiusvahan ja –lakan sekä muut muotoilutuotteet. Shampoo soveltuu siis parhaiten hiusten pituuksien tehokkaaseen syväpuhdistukseen ja herkän päänahan kuorintaan!

Seuraava artikkeli
if (window.CE2) { CE2.identify(window.localStorage.getItem("vid")); } else { // if not loaded yet, set the recording identifier once the script loads window.CE_READY = function() { CE2.identify(window.localStorage.getItem("vid")); } }